Kelkkailu tuhoaa luontoa ja jättää pysyvät jäljet !

Tämä väite kuului meidänkin alueellamme viime talvena. Allekirjoittanut on mielenkiinnosta seurannut luontoa ja erityisen tarkasti niitä kohtia, joissa kelkkailumäärä on ollut voimakasta. Muutamissa kohdissa reitin löytämi nen maastosta aiheutti suurta vaivaa sillä kesän aikana kasvanut kasvusto oli peittänyt kelkkaurat totaalisesti ja naamioinut kelkkaurien merkistönkin sisäänsä.

Ohjainraudat ovat saaneet kyytiä. Otin erittäin tarkkaan tarkasteluun 200 metrin pätkän eräässä taimikossa. Ainoat jäljet oli kahdessa kannos sa olleet ohjainraudan viillot sekä yh dessä kivessä kynnenkokoinen punai nen maalitäplä. Olen tallannut useam pia kilometrejä pitkin kelkkauraa ja katsellut vahinkoja. Joitain kiviä on näkynyt, joissa ohjainrautojen jälkiä, mutta paju tuntuu tekevän meille suurempaa vahinkoa liki 2:n metrin vuosikasvullaan.

Kotipihassa tein pienimuotoisen testin jopa perhesopua uhmaten ajoin useita kerto- ja viikossa talon ympäri samaa jälkeä pitkin jolloin oletin jääpoltteen tuhoavan nur mikkomme kokonaan. Joulukuussa testiä vielä tehostettiin ajamalla tela-alustaisella kaivinkoneella ( kumitelainen Bob cat ) samaa jälkeä pitkin nurmikolla muutamaan otteeseen ????

Tammikuussa lumet suli miltei kokonaan. Nurmikolla oli vaan muutama kasa lunta ja kelkkauran kohdalla 20 cm:n jäämatto. Ok… testi onnistuu ajattelin, tosin pikkai- sen peläten vaimoni moitteita keväällä. Totta kelkkailu jätti pysyvät jäljet tosin vaan niin kauan kun lumet kesti pihassamme. Toukokuussa nurmikolla oli nähtävänä yksi kohta, jossa oli jääpoltetta. Se oli räystään alla jossa ei ollut liikuttu koko talvena. Eli perhesopumme säilyi ainakin tämän asian takia.

Lisäksi olen haastatellut useampia maanomistajia ja kysellyt heiltä kelkkailun aiheuttamia vahinkoja maastossa. Joukossa on ollut joku ”tarkkakin” maanomistaja, mutta kielteistä palautetta en ole saanut, tosin yksi kehu on kantautunut korviini, eräs maanomistaja kertoi että taimikossa hirvien aiheuttamat tuhot oli jääneet kokonaan pois, sen jälkeen kun kelkka ura tehtiin alueen reunaan. Uskonkin, että kelkkailussa suurimmat vahingot ihmisille aiheutuu henkisellä tasolla, ei niinkään luonnolle johon asia on helppo kääntää. No mikä tämän aiheuttaa?

-Kateus ?

-Kelkkailijoiden oma käyttäytyminen vai ?

-Yleinen tyyli valittaa ja purnata kaikesta mikä ei ole itselle kivaa ?

Tänään joku kysyi minulta että minkä takia suomessa oli niin paljon parempi kesä kuin Euroopan keskiosissa ? No Sonerahan osti kymmenillä miljoonilla lämmintä ilmaa meille suomeen ja vielä hallituksen luvalla.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille ja voimia näille muutamille tosi pitkille ja pimeille kuukausille. Kaikki me voimme toivoa vaan ,että se mikä jäi kesällä satamatta vete nä suomessa, tulisi korkojen kanssa talvella lumena .

Puheenjohtaja
Esa Penttinen

Takaisin aloitussivulle    Kuukaudenkolumnit