Postaukset

Ohoi! Seksiä näkyvissä

seksi

Ollaan nyt molemmat tervehdytty (joo mulla oli paha flunssa t: Roosa) sen verran, että voidaan taas paneutua meille niin rakkaan harrastuksen pariin eli seksin 🙂 Tosiaan melkosta selibaattia ollut nyt jo jonkin aikaa ja tänään ajateltiin taas vähän tutustua toisiimme tarkemmin. Ajateltiin alotella ihan kevyesti ja edetä rauhallisesti ennenkuin tiedetään kestääkö kunto. Uusille lukijoille tiedoksi että välillä meillä menee hommat melko rajuiksikin kahdestaan.

Tauon aikana ehdittiin hankkia vähän uusia leluja testattavaksi ja nyt ne odottaa tossa testailuja. Päivän varustukseen kuuluu pari uutta anustappia, yksi dildo, yksi vibraattori ja kasa maustettuja liukuvoiteita. Pitää ehkä kirjoitella noista tarkemmin myöhemmin. Jos muuten teitä kiinnostaisi lukea taas joku vähän syvällisempi leluarvostelu tai testi niin laittakaa leluvinkkejä tulemaan sähköpostilla. Meiltä löytyy jo aikamoinen kasa leluja, mutta jos tulee joku mielenkiintoinen uutuus vastaan niin aika aktiivisesti me noita tilaillaan ja mielellään testaillaan uusia leluja.

Tosi usein muuten meiltä kysytään mistä me kaikki seksilelut hankitaan niin useimmiten me hankitaan lelut verkkokaupoista tai alan messuilta ja tapahtumista. Noita seksileluja myyviä verkkokauppojahan on netti pullollaan ja melkein kaikki niistä on toiminut meijän mielestä melko moitteettomasti. Hinnoissa on vähän eroja ja asiakaspalvelu on muutamissa isoissa vähän hidasta, mutta pääpiirteittäin melkein mistä vaan uskaltaa seksilelut tilata. Vähän friikimmät kamat joutuu usein tilaamaan ulkomailta koska kotimainen valikoima on vähän heikko. Johtuu kyllä varmaan siitä että tää meidän markkina on vähän pieni ja oudommille tavaroille vielä vähän pienempi. Nyt viimeset puolisen vuotta ollaan tilattu kaikki meijän seksilelut suomalaisesta Libido seksikaupasta. Löydettiin toi kauppa alkuvuoden Goom risteilyltä jossa liikkeellä oli pieni putiikki pystyssä. Tuo verkkokauppa on toiminut tosi hyvin ja uusia tuotteitakin on tullut tarjolle ihan kiitettävällä vauhdilla. Libidolla ei ilmeisesti ole fyysistä kauppaa missään, tai ainakaan ei ole vielä löydetty siitä 🙂

Noniin se siitä tällä erää meillä alkaa nyt vähän kirjoittamista mielenkiintoisemmat puuhat. Kuulemisiin.

Roosa & Titta

Vastaa